Vinhan Sally
KTK-II, Excellent Welsh Youngster
Perustiedot
Kasvattaja Vinhakulma FIN Kotitalli Vinhakulma FIN Omistaja Elli L. VRL-14207 |
Palkittu nuorten welshponien arvioinnissa Excellent Welsh Youngster -tittelillä (27p.) 20.11.2016
KTK-II-palkittu 30.7.2017
KTK-II-palkittu 30.7.2017
Historiikki
Vinhan Sally on kauan odotettu toisen polven vinhakulmalainen. Sen isä on upeaakin upeampi Vinhan Basil, joka on tosin vasta nuorukainen, mutta osoittanut jo olevansa erittäin mallikas näyttö- ja käyttöponi. Sallyn emä taas on brittiläinen tuontineito, jolla on upea suku. Sallyn tulevaisuuden suhteen onkin paljon odotettavissa.
Luonnekuvaus
Salli on ihana. Se on ehkä hieman epävarma ja tarvitsee paljon rohkaisua, mutta hyvänen aika mikä hellantelttu tämä poni on. Isältä on selkeästi peritty hieman introvertin vikaa, mutta emän puolelta tulee ehdottomat kiltteysgeenit. Miinuspuolena tämä neiti sietää melko huonosti suuria muutoksia ja sanoo niistä kyllä tomerasti mielipiteensä. Esimerkiksi vuodenaikojen vaihtelut ovat Sallille välillä ihan ylitsepääsemättömiä asioita, etenkin lumen sataminen saa neitokaisen ihan tolaltaan.
Hoitaessa Salli on kiltti poni, jonka kanssa ei tarvitse pelätä tulleensa jyrätyksi. Se ennemminkin väistelee vähän turhankin paljon ja uusien ihmisten kanssa peruuttelee pitkin seinänviertä, jos se kokee uuden tuttavuuden turhan tunkeilevaksi. Rauhallisten ja kilttien ihmisten kanssa Salli kuitenkin luovuttaa pakoilunsa pian ja antautuu harjattavaksi - onhan se ihan mukavaa kun joku rapsuttelee. Tuttua naamaa vastaan tamma tulee hörähtäen niin karsinassa kuin laitumellakin. Muuten Salli on melko simppeli hoitaa, vaikka sen herkkää mieltä saattaakin horjuttaa ylivilkas, hosuva hoitaja.
Kun astellaan tutusta, lämpimästä karsinasta ulkoilmaan, saa Sallin kanssa olla hieman varuillaan. Se huomaa haukkana kaikki uudet jutut, kuten puutarhaletkun maassa tai turhan suuren lätäkön tallin oven edessä, etenkään jos sitä ei edellisenä päivänä siinä ollut. Neiti pörhentelee ja steppailee sivuun, eikä mielellään kohtaa pahimpia vihollisiaan. Sallin kanssa täytyy siis osata olla tarpeeksi varma, jotta neidin ylipäätään saa liikkeelle pahoista paikoista. Samoja hirviöitä kun voi kohdata ratsastuskentälläkin, niin Sallin selkään ei päästetä ihan pienimpiä ratsastajia. Pääpiirteittäin Salli on kyllä nöyrä ja yritteliäs ratsu, eikä se useinkaan edes huomaa pelottavia juttuja, jos ratsastaja osaa pitää sen kiireisenä. Jos Salli saa haaveilla ja mietiskellä, näkee se takuuvarmasti mörköjä joka nurkassa. Esteillä tamma on elementissään, vauhdin huumassa kun ei etenkään ehdi nähdä kaikkea kammottavaa. Erikoisesteisiin Salli kannattaa tutustuttaa ennen varsinaisen kilpailusuorituksen alkua, jotta tamma ehtii makustella niitä mielessään.

Sukutaulu
|
|
Jälkeläiset
jälkeläinen |
isä |
saavutukset |
- |
Helmikuun 2017 KTK-tilaisuus: 14 + 15 + 14 + 15 = 58p. ei palkita
31.08.2016 - Match Show - Adinan ponitila - PUN1
31.08.2016 - Match Show - Adinan ponitila - PUN1
VWY-Cup-sijoitukset
15.09.2018 - VWY-Cup - re 80cm - 1/35
15.11.2018 - VWY-Cup - re 80cm - 1/23
15.11.2018 - VWY-Cup - ko Helppo B - 3/21
15.09.2018 - VWY-Cup - re 80cm - 1/35
15.11.2018 - VWY-Cup - re 80cm - 1/23
15.11.2018 - VWY-Cup - ko Helppo B - 3/21
KRJ - sijoituksia 32, joista voittoja 3
12.01.2017 - KRJ - Helppo C - Fiktio - 6/40 13.01.2017 - KRJ - Helppo D - Koistila - 3/22 15.01.2017 - KRJ - Helppo D - Koistila - 4/22 16.01.2017 - KRJ - Helppo C - Fiktio - 4/40 18.01.2017 - KRJ - Helppo D - Koistila - 2/22 18.01.2017 - KRJ - Helppo C - Fiktio - 5/40 19.01.2017 - KRJ - Helppo C - Romilly - 6/79 23.01.2017 - KRJ - Helppo D - Koistila - 3/22 26.01.2017 - KRJ - Helppo D - Koistila - 4/22 29.01.2017 - KRJ - Helppo D - Koistila - 1/22 20.02.2017 - KRJ - Helppo C - Romilly - 6/45 15.03.2017 - KRJ - Helppo C - Kilpailukeskus Stewart - 3/100 05.05.2018 - KRJ - K.N. Special - Kastanjapolku - 3/50 08.05.2018 - KRJ - K.N. Special - Kastanjapolku - 2/50 08.05.2018 - KRJ - K.N. Special - Loitsulähde - 3/50 14.05.2018 - KRJ - K.N. Special - Loitsulähde - 6/50 17.05.2018 - KRJ - K.N. Special - Kastanjapolku - 6/50 18.05.2018 - KRJ - K.N. Special - Cefnmoor - 2/50 18.05.2018 - KRJ - K.N. Special - Kastanjapolku - 4/50 19.05.2018 - KRJ - K.N. Special - Loitsulähde - 7/50 22.05.2018 - KRJ - K.N. Special - Loitsulähde - 3/50 22.05.2018 - KRJ - K.N. Special - Kastanjapolku - 7/50 23.05.2018 - KRJ - K.N. Special - Kastanjapolku - 4/50 23.05.2018 - KRJ - K.N. Special - Loitsulähde - 3/50 25.05.2018 - KRJ - K.N. Special - Kastanjapolku - 4/50 26.05.2018 - KRJ - K.N. Special - Loitsulähde - 5/50 29.05.2018 - KRJ - K.N. Special - Loitsulähde - 2/50 13.09.2018 - KRJ - Helppo B - Ristikallio - 6/40 14.09.2018 - KRJ - Helppo B - Ristikallio - 1/40 17.09.2018 - KRJ - Helppo B - Ristikallio - 6/40 25.09.2018 - KRJ - Helppo B - Ristikallio - 1/40 |
ERJ - sijoituksia 39, joista voittoja 7
26.01.2017 - ERJ - 80cm - Romilly - 3/46 02.03.2017 - ERJ - 80cm - Hengenvaara - 4/50 10.03.2017 - ERJ - 80cm - Hengenvaara - 4/50 11.03.2017 - ERJ - 70cm - Kilpailukeskus Stewart - 3/60 17.03.2017 - ERJ - 80cm - Kilpailukeskus Stewart - 6/93 19.03.2017 - ERJ - 70cm - Kilpailukeskus Stewart - 1/60 19.03.2017 - ERJ - 80cm - Kilpailukeskus Stewart - 6/93 20.03.2017 - ERJ - 80cm - Hengenvaara - 1/50 25.03.2017 - ERJ - 80cm - Hengenvaara - 7/50 27.03.2017 - ERJ - 80cm - Hengenvaara - 4/50 29.03.2017 - ERJ - 80cm - Hengenvaara - 2/50 01.05.2017 - ERJ - 80cm - Koistila - 4/30 07.05.2017 - ERJ - 80cm - Koistila - 1/30 08.05.2017 - ERJ - 80cm - Koistila - 2/30 10.05.2017 - ERJ - 80cm - Koistila - 3/30 12.05.2017 - ERJ - 80cm - Koistila - 3/30 30.07.2017 - ERJ - 80cm - Adina - 4/18 25.09.2017 - ERJ - 80cm - Maanan suomenhevoset - 6/50 27.09.2017 - ERJ - 80cm - Maanan suomenhevoset - 2/50 02.10.2017 - ERJ - 80cm - Maanan suomenhevoset - 3/50 04.12.2017 - ERJ - 80cm - Koistila - 5/50 07.12.2017 - ERJ - 80cm - Koistila - 1/50 08.12.2017 - ERJ - 80cm - Koistila - 4/50 12.12.2017 - ERJ - 80cm - Koistila - 4/50 13.12.2017 - ERJ - 80cm - Koistila - 1/50 15.12.2017 - ERJ - 80cm - Koistila - 6/50 18.12.2017 - ERJ - 80cm - Koistila - 6/50 22.12.2017 - ERJ - 80cm - Koistila - 6/50 26.12.2017 - ERJ - 80cm - Koistila - 4/50 05.01.2018 - ERJ - 80cm - Coedwig Welsh - 2/9 12.07.2018 - ERJ - 80cm - Daelwyn - 5/30 15.07.2018 - ERJ - 80cm - Daelwyn - 1/30 05.02.2019 - ERJ - 80cm - Hornanhovi - 3/30 08.02.2019 - ERJ - 80cm - Hornanhovi - 3/30 10.02.2019 - ERJ - 80cm - Hornanhovi - 4/30 11.02.2019 - ERJ - 80cm - Hornanhovi - 2/30 11.02.2019 - ERJ - 80cm - Hornanhovi - 1/30 12.02.2019 - ERJ - 80cm - Hornanhovi - 3/30 17.02.2019 - ERJ - 80cm - Hornanhovi - 4/30 |
Suunnitelmia Sallin varalle |
päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Elli L.
|
"Mitähän mä ton tamman kanssa oikein tekisin", nyökkäsin laitumella kovaa vauhtia tuoreesta ruohosta pulskistuvaa Sallia kohti. Salli oli kerrassaan mainio poni. Kantakirjattu, kisattu ja luonteeltaankin ihan näppärä. Jalostuksellisesti ajatellen minulla ei vain sille ollut käyttöä. Suvultaan se oli aivan liian tuttu. Olin vähän niin kuin kasvattanut itseni umpikujaan. "Mä tiedän", Sylvi sanoi kuunneltuaan vuodatustani. "Teet siitä welsh part bredin! Eikös sillä ollutkin sijoituksia esteiltä? Mulla olis sille aika kiva puokki ori", nainen vinkkasi silmää. Ensin innostuin, mutta sitten.. "Puoliverinen? Sallihan räjähtää!" näin mielessäni kauhukuvia jättiläisvarsasta, joka ei pitkine koipineen mahtuisi Sallin vatsaan alkuunkaan. "Eikä se mitään räjähdä, varsat ei kasva emilleen liian isoiks", Sylvi rauhoitteli ja alkoi kaivaa videota puoliveriori Argento Hillsistä. "Emmä oikein tiedä.. Toi on aika kovapäisen olonen", emmin, mutta ajatus jäi silti kutkuttelemaan.
Kuka Sallin värin tunnistikaan? |
päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Elli L.
|
Ja niin siinä sitten kävi, Salli astutettiin II-palkinnon kantakirjaori Argento Hillsillä. Seurasin Sallin alati kasvavaa vatsanympärystä hieman kauhunsekaisin tuntein. Olisiko astutuksen voinut vielä peruuttaa? Ei kai minun pieni ponitammani oikeasti räjähdä? Mitä olinkaan mennyt tekemään...
Kaikeksi onneksi Salli ei räjähtänytkään. Pienellä avustuksella se saattoi maailmaan kauniin ruunivoikon tammavarsan, jota katselin silmät loistaen. Sillä oli nilkkasukat kaikissa jaloissaan ja otsassaan hentoinen tähti. Se katseli tuimasti maailmaa tummilla silmillään, kun.. Hetkinen? Oliko se tosiaan ruunivoikko? Olin mielessäni satavarma, että Salli oli tunnistettu ruunikonkimoksi ja isähän tosiaan oli ehta ruunikko. Miten näin pääsi käymään?
Päivien kuluessa tulin yhä varmemmaksi siitä, että tammavarsa tosiaan oli ruunivoikko, eikä hyvin vaalea ruunikko. Ajattelin vielä geenitestauttaa sen, muttei värin suhteen mielestäni ollut epäilystäkään. Ilmeisesti Salli oli aikanaan tunnistettu väärin. Vaikka oli se itse varsana niin tumma, että itsekin ruunikoksi menin väittämään. Mutta niin taisi kuitenkin Sallin emän voikkogeenit puskea läpi ja meidän Salli onkin loppuviimein ruunivoikonkimo.

Salli on virtuaalihevonen.
Sallin pääkuva on tallin omaisuutta, rakennekuvan kuvaaja ei halua nimeään mainittavan.
Sallin pääkuva on tallin omaisuutta, rakennekuvan kuvaaja ei halua nimeään mainittavan.